Make your own free website on Tripod.com







uunoholisti













New Page Title





























































































 Lähetä mielipiteesi tästä esityksestä: uunorassu@yahoo.com

Uuno -  reppana-analyysi nettisääliköstä 

Kun oikein umpijuovuksissa olevalle trenkipoijjjaalle annetaan polkupyörä, on tulos samankaltainen kuin yksinkertaiselle alkoholistille annettaessa nettiyhteys.  Katsojaa toisaalta naurattaa, mutta toisaalta taas ei voi olla sääliäkään tuntematta.  Ja mitä sisukkaammin ja itsepintaisemmin trenkimme/holistimme temppuilee hänelle kiusallisen tuntemattoman ja hankalan keksinnön kanssa, sitä tragikoomisemmaksi tilanne muuttuu.

Minulla on onni ollut seurata tällaista nettidraamaa ihan itseltään areenalta.  Olen 1980 -luvun pulinaboxeista alkaen käyttänyt samaa, huumorista vajaaksi jääneiden mielestä provokatiivistä nickiä.  Miksi sitä käytän, on oma tarinansa, jonka kertonen myöhemmin, jos se nyt jotakuta kiinnostaa.   Olen tällä nickillä saanut netissä kimppuuni ikioman rähinähengen, joka jokapäiväisen perjantaipullonsa horastuaan terästäytyy vainoamaan minua ja on nyttemmin rekrytoinut ryyppykaverinsakin vainotalkoisiin.  Tällainen ikioman kiusanhengen saanti muuten on melkoinen nettimeriitti, niitä kun ei piisaa jokaiselle chatissa aikaansa haaskaavalle. Vaikka olenkin mielissäni tästä netin kunnialegioonan jäsenyydestä, olisin kuitenkin suonut, että kiusanhenkeni ja hänen uskolliset aisankannattajansa olisivat enemmän kuin lapsen tasolla.  Tuollainen kouluttamaton, oppimaton ja osaamaton pahasisjoukko kun sortuu oitis joltakin muulta kuulemansa ja hienoksi luulemansa lauseiston papukaijamaiseen toistoon.  Omat eväät eivät riitä ilmaisuun eikä ryyppyremmistäkään oikein löydy yhtään kunnolla kirjoitustaitoista, vaikka pahaa sisua sitten kyllä löytyy sen edestäkin.  Toisaalta taas älyköyhälistön edustaja ei osaa keskustella, ei perustella eikä itsekään ymmärrä asioiden perusteita.  Minkään kaltainen etiikka, etiketti tai moraali ei vaikuta vajakkojemme toimintaan.   Kun äly ei ohjaa, moraali ei kiellä,  eivätkä eväät riitä puhtaan kalvan kalskutukseen, joutuu reppanamme turvautumaan alhaiseen temppuiluun:  väärällä nimellä esiintymiseen, feikkailuun,  oman säikeen tukemiseen eri nimillä töherretyillä kannatuspuheenvuoroilla, mutta ennen kaikkea jatkuvaan valehteluun  chatissa ja ilmolla.  

Tämän ikioman kiusanhenkeni suomi24 chatin huoneen +50 ja ilmoitustaulun +45 käyttäjät tuntevat nimillä Uuno tai Vihtori mutta lisäksi myös nimillä  Sepe,  Pöllö**  Elisabeth*, ohos, Rauni, hoitsu,  Lasse*, Naapuri, ystävä, Miia, tity, Selema, Aslak, Hilma, Jäkälä, Mira, Tutka, Tuttu, Häirikkö, Popu , Evastina,  eva sverige, Liisamaija, Jänkä, Liisaruotsi, Stiina, Sinikka S tai millä kertakäyttöisellä nimellä hän sitten kulloinkin netissä esiintyykään.  Uuno on erityisen ihastunut käyttämään naisten nimiä nickinään,  joka kertonee latentista homoseksualismista?   Tai ainakin halusta paeta impotenssia naisen nimen suojaan.   Nimet ja postausten oikeinkirjoitus muuttuvat Uunon ja/tai kulloinkin kirjoitusvuorossa olevan talkookaverin humalatilan mukaan.  Joka tapauksessa kyseessä on yksi ja sama Uuno rappioryhmällä vahvistettuna.

Uunon sain yhtäkkiä ja yllättäen kimppuuni kevään korvalla.  Normaalin chattikeskustelun aikana hän kutsumatta ja pyytämättä pölähti privaani nimimerkillä Pöllö** ja alkoi riidan haastamisen.  En ollut mokomaa nickiä koskaan tavannut, joten varovasti olin lähinnä kuunteluoppilaana.  Aika pian havaitsin, että kyseessä on joko vahvassa psykoosissa tai humalassa oleva tai muuten vajaakykyinen raasu.  Pöllö**n vastaanotto ei oikein toiminut ja lähetyskin takelteli pahasti.  Lähetin hänen kauttaan terveisiä sairaalan ystävällisille tädeille ja toivotin hänelle pikaista paranemista.   Iggasin juopon kohellukset, jatkoin chatissa ja unohdin koko jutun. 

Pian tämän jälkeen  +45 ilmoitustaululla rupesi esiintymään nickiäni herjaavia kirjoituksia, joiden säälittävistä jäljistä tunsi yhden ja saman kirjoittajan, Uunon,  joka esiintyi milloin milläkin nimellä.  Ihmettelin tuota, mutta en kiinnittänyt siihen juuri mitään huomiota.  Kaltaistani nickiä käyttävä antaa karavaaninsa kulkea ja rakkien räksyttää.  Reaktioni puutteesta ilmeisen rohkaistuneena Uuno hirmuisen ovelasti tuli chattiin nickiäni mukailevalla nimellä, jonka kirjoitusasu jo kertoi, että hyökkäystä oli pohjustettu aina kolmeen promilleen astikka.  Uuno koitti esiintyä minuna ja nimelläni häiriköidä, mutta muodosti oikein mukavan floor-shown usein muuten niin hymyttömään chattiin.  Uunon vertaansa vailla oleva oikeinkirjoitus ja mutkallista, mutta sitäkin ahtaampaa uomaa tahmeasti kulkeva ajatuksenmataminen loi todellista kirjallista slapstick -komediaa.  Uunon tuloa ja häiriösessioita +50:ssä jo oikein odotettiin niin kuin apinasirkusta pikkukaupunkiin. 

Uuno-parkakin viimein tajusi, että chatin ylellä ei hänen temppunsa onnistu ja että hän vain herättää naurua.  Uuno-raasu ei ymmärtänyt ottaa naurua palkkiona hyvästä komiikasta, vaan vaihtoi taas taktiikkaa.  Nyt hän rupesi +45 ilmolla väittämään, että minä olen X:ää moittivien ilmokirjoitusten tekijä.  Äärimmäisen, suorastaan ennennäkemättömän ovelasti Uuno taaskin kirjoitti yhdellä nimellä ja sitten vahvisti sanomaansa muutamalla muulla keksimällään nimellä.   

Tässä onkin villakoiran ydin:  Uuno on minulle mustasukkainen netti-ihastuksestaan X:stä ja luulee minun pyrkivän Uunoksi Uunon paikalle X:n sydämessä.  En tiedä, onko X:n sydämessä Uunolle Uunon paikka, ja jos on, millainen se sitten onkaan.  En todellakaan ole pyrkimässä tuolle paikalle, vaikka X onkin mitä viehättävin, iloisin ja herttaisin naisihminen.  En harrasta nettivonkausta enkä romansseja ollenkaan. Surffaan netissä tietoja hakemassa ja chattaan aikani kuluksi, en hoitaakseni mielenterveyttäni tai hakeakseni seuraa reaalissa seivästystä varten.   Yksinkertaisimmatkin  - ei kuitenkaan Uuno -  tajuaa, että kukaan kaltaistani nickiä käyttävä ei hae itselleen kullanmuru(j)a netistä. MOT! 

Minkälainen sitten on tämä syyttä ja sitkeästi likaisin asein ja tempuin kimppuuni käyvä Uuno itse?  Mikä on tuollaisen toiminnan motiivi?   Monissa privakeskusteluissa  eri osapuolien kanssa, sekä Uunon omien privaviestien ja e-mailien perusteella Uunosta on käynyt selville seuraavaa: 

Uunon oma näkemys:   Uuno on Ruotsin armeijan taistelulentäjä, tietokonevalvomon neroja ja  juristi.  Hän puhuu useita kieliä,  tekee salaisia ja luottamuksellisia tehtäviä Ruotsin armeijalle ja on suuripalkkainen, univormupukuinen  yhteiskunnan tukipylväs.  Toisinaan Uuno taas onkin Svante Söderberg,  Lexus AB:n toimitusjohtaja. 

Reaalitodellisuus:  Uuno todellakin maistissa ollessaan, siis aina,  kertoo itsestään tuollaisia.  Todellisuudessa hän on Ruotsin sosiaalihuollon vakiasiakkaita jo kolmenkymmenen vuoden takaa.  Sossukämpässä muun rappioremmin kanssa ryypeksivä suomalaisalkoholisti ja patologinen valehtelija Gävlestä, jonka reaalitodellisuus on niin synkkää, että hän on kehittänyt itselleen paljon hienomman kuvitellun todellisuuden.  Vakiopöhnässään Uuno puhuu mielellään eri kieliä, valitettavasti hän vain ei niistä yhtäkään osaa.  Uunon ihan itse kirjoittamat äidinkielen helmet on poimittu +45 ilmolta: 

Höpö

Kirjoittanut: Uuno, 28.5.2003 klo 11.46 

Höpö höpö höpö höpö ja vielä höpööööööööö

  

HÖH HÖH

Kirjoittanut: Uuno, 31.5.2003 klo 16.57


HÖH HÖH HÖH holöt!!!!

 

 UUUUUNNOOOOOO

Kirjoittanut: UUUUUUUUUUNNNOOO, 30.5.2003 klo 17.20 

OLEn UUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUUNNNOOOOOOOO

KUSIPÄILLE VASTAUS TÄSSÄ!!!!!!!!!!!


uuuuuuuuuuuuuuuuuuuuNO

 

 

Noin vakuuttavan esityksen jälkeen siirrymme oudompiin murteisiin.  Seuraavassa esitetään Uunon koko Ruotsin kielen kielioppi ja sanavarasto, joka 30-vuotisen hellittämättömän uurastuksen tulos.  Hän on asunut Ruotsissa 30 vuotta ja hellittämättä, kaksin käsin ponnistellen oppinut:

 

Ikke sa nikke

Itna mö,

Inte mö

Itna mö mere

Lut   (loppu)

Vel  (virhe)

 

Ymmärrämme, että ahkeruus kovankin onnen voittaa. 

Uunon raivoisan mustasukkaisuuden selittää alkoholismista johtuva impotenssi.    Juuri virattoman pilinsä ruoskimana Uuno vahtii nettirakkauttaankin kuin koira heinäkuormaa: ei itse kykene syömään, mutta ei salli kykenevienkään syödä.  Uuno tietää impotenssinsa syyn olevan alkoholismissa ja siten itsessään.     Tämähän taas holistin kieron logiikan mukaan täytyy kostaa muille, jotka eivät ole holisteja ja jotka vielä saavat naisen onnesta kyynelehtimään.  "En kykene, koska juon.   Juon, koska en kykene" -noidankehän jokainen holisti tietää olevan oma syynsä, siksi se tuleekin projisoida muiden viaksi.   Tällä kertaa minä toimin ukkosenjohdattimena Uuno-impotentti-holistin roiskiessa vihan salamoita ympärilleen.  Sopii minulle ja on oikeastaan aika viihdyttävääkin.  Uuno holistitukijoukkoineen näet antaa parhaat yksityisnäytöksensä minulle chatin privassa ja tietenkin maileissaan, jotka julkaissen tuonnempana, jos niin hyväksi näen. Samalla julkaisen Uunon oikean nimen, osoitteen, e-mailin ja jopa puhelinnumeron niitä varten, jotka haluaisivat perustaa Uunon ihailijakerhon tai muuten lähestyä sankariaan. 

Uuno ei toki ole ihan osaamaton mies.  Hän on Ruotsin taitavimpia sosiaalipummeja.  Mies, joka ei 30:ssä vuodessakaan opi sanaakaan ruotsia ei tosiaan ole kykenevä elättämää itseään.  Tämän ymmärtää Ruotsin sosiaalitanttakin ja pitää Uunon asunnossa, falukorvissa ja mellanölissä.  Ja hyvä onkin,  Uuno kaikessa säälittävyydessäänkin on nettiviihdettä, jota ilman päivä olisi paljon pilvisempi.

 Itna mö!

Kerro mielipiteesi: